Pilssi
Moshulun sisäpohja vesilinjan alapuolella on aikaisemmin maalattu Ferrexillä. Sisäpohjan alaosa eli pilssi on sivuiltaan hyvässä maalissa. Mutta pohja eli kölilauta on ilman maalia. Arvelemme että on aikasemmin ollut maalattu mutta että maali olisi lähtenyt irti.
Kölilauta on todella leveä jolloin sen kaapiminen on ollut helppoa. Irti on lähtenyt ilmeisesti kuiviunutta pellavaöljyä ja hiekkaa. Pilssin syvyys salongin keskellä on kylmälaukun verran mutta pentryn ja mottorin kohdalla metrin luokkaa jolloin kädellä ei ylety pohjaan.
Pilssin pohja on sivelty 3 kertaa pellavaöljyllä jossa 20% puutärpättiä ja 2% naftanaattia. Lopuksi sivellään kerros Impreg1 jonka jälkeen maalataan Ferrexillä. Parin vuoden aikana nähdään pysyykö Ferrex kiinni. Ennen maalaamista ei uskota että pysyy kovin kauan joten saa nähdä.
Emme ole haluneet käyttää lyyjymönjaa sen myrkyllisyyden takia. Pilssissä saatetaan säilyttää ruokatarvikkeita.
Aito lyyjymönja on ilmeisesti partas aine suojaamaan puuta mutta sitä ei perjaatteessa saa myydä vaikka olemmekin löytäneet toimittaja Englannissa jonka mönjan ominaispaino on 13,5 kiloa / litra.
Tässä valmis maalattu. |
Maalattu lähikuvassa. |
5 |
Koko sisustus irrotettu. Kaikki näyttää olevan erittäin hyvässä kunnossa. Tässä vesitankki on irrotettu. |
Pilssi on putsattu ja öljytty mutta suurin osa öljystä on imeytynyt. |
Tässä öljyä on juuri lisätty. Kuvasta on vaikea hahmottaa miten leveä ja syvällä pilssi on. Syvimmässä pakassa ei ylety pohjaa ilman "patteri pensseliä". |
Vesitankki on kotona suihkussa jossa se täytettiin 2% sitruunahapolla. Sitruunahappoa piti häkea Porvoon K-maatalous kapasta. 5kg 28€ (2012). |